Pannari

Luin vanhimman lapseni kanssa useasti Viirun syntymäpäivät -kirjaa tuoreeltaan 80-luvulla. Kyseinen teos aloitti sittemmin kokonaiseksi universumiksi kasvaneen Viiru ja Pesos -todellisuuden. Sven Nordqvist iski kultasuoneen, joskin hieman vastentahtoisesti. Hän olisi halutessaan voinut tahkota kirjoja ja kaluta aiheen aina luuytimeen saakka, muttei niin kuitenkaan tehnyt. Ja må han leva!

Viirun syntymäpäivät -kirjan nimisuomennos tekee sisällölle oikeutta, mutta muuten sillä ei ole mitään tekemistä alkuperäisnimen kanssa. Nordqvistin kirjan nimi on Pannkakstårtan (Opal, 1984). Tuo 'pannkaka' antaakin sitten aiheen aprikoida nimietymologiaa. Meillä on Suomessa pannukakku ja meillä on lätty/ohukainen/lettu/räiskäle, ja kyseessä ovat oleellisesti eri tuotteet, joita ei vahingossakaan kutsuta ristiin tahi rastiin.

Nå, ruotsalaiset ovat kaikitenkin suurisydämisempiä tässäkin asiassa, koskapa samalla reseptillä ja samalla nimellä mennään sekä uunissa että pannulla. Ja siinäpä se: meidän pannukakkuamme ei paistetakaan pannussa (!), vaan uunissa. - Uunipannulla sentään! joku huudahtaa vastaan.

Viiru (Findus) viettää kolme kertaa vuodessa syntymäpäiviään, ja haluaa tarinassa itselleen syntymäpäiväkakun, juurikin tuon kerrospannukakkukakun. Monivaiheisen koheltamisen jälkeen kakku sitten valmistuu, kun  Pesonen (Pettson) lopulta paistaa ison läjän lättyjä, kokoaa ne kakuksi ja päällystää kermavaahdolla. Tuo kakku muuten toimii oikeastikin, olemme nuorimman tyttären kanssa valmistaneet sellaisen parikin kertaa. Leikkaaminen on hieman haastavaa, kyllä, eikä lopputulos seiso tassilla erityisen ryhdikkäästi. Mennään maku edellä...

Klassinen ruotsalainen pannkaka: 2 ½ dl vetemjöl, ½ tsk salt, 6 dl mjölk, 3 ägg ja 3 msk smör. Ja sitten on ihan sama, missä jatko hoituu. Hur som helst!

Ja kun tullaan ihan nuppiin, niin niinhän se on meilläkin. Sama resepti, kesät talvet. Pannulla ja uunissa. Mutta nimityksissä pitää olla tarkkana.

Tuo edellä oleva resepti on varsin pätevä myös synkempiin Suomen oloihin, mutta itse asiassa lisään hieman annoskokoa, kun teen tuon uunipannulla. 4 dl vehnäjauhoja, ¾ tl suolaa, 8 dl jauhoja ja 3 kananmunaa ehdottaa "Perinteinen, nyt täysin uusittu" 48. painos Kaisa Isotalon, Raija Kuittisen ja Ragni Tennbergin Kotiruoka-kirja (Otava, 1987) sivulla 62, ja siihen olen luottanut vuosikausia kuin munavuoreen.

Ja tuleepa laitettua päälle nuo ruotsalaisreseptissä mainitut voinokareetkin.

Aluksi rikon kulhoon munat. Sitten poimin liemen joukosta sinne aiheetta pudonneet kuorensirpaleet. Käsittääkseni kätevät tekijät rikkovat munat ensin erilliseen lasiin, mutta kun mies kokkaa, niin siinä ei hienostella, ja silti priimaa tuppaa tulla. Tämä on tosin täysin subjektiivinen mielipide (kirj. huom.).

Hetki ennen jiniä ja jangia

Pientä vispausta, jonka tarkoitus on rikkoa munien rakenne, mutta ei vatkata niitä vaahdoksi. Vatkaus jatkuu, kun maito kaadetaan joukkoon, eikä haluta tehdä sinänsä hienon näköistä kerroksellisuutta. Sitten vielä suola ja jauhot kulhoon ja kaikki yritetään sekoitella tasaiseksi. Huoli pois; se ei tule missään  nimessä onnistumaan täydellisesti, vaan jauhopaakkuja jää väkisin. Ainakin käsin tehtäessä, mutta näinhän juuri saadaan - käsityön leima tuotokseen.

Kokin päätyö on nyt tehty.

Leivinpaperi uunipannulle, reunoihin pienet, tarkat viikkaukset, ettei liemi karkaa, ja sitten taikina päälle. Jos on tässä vaiheessa muistanut napsauttaa uunin päälle (225°), on se superhyvä juttu ja ammattilaisen merkki, mutta jos tämä bagatelli asia on unohtunut, niin ei siinäkään mitään, tehdään se sitten nyt ja odotellaan hieman pitempään. Déjà-vu.

Itse veistelen jääkaappikylmästä voista/margariinista erikokoisia ja muotoisia nokareita, joita tiputtelen sinne tänne taikinaliemen päälle. Hypoteesini on, että tämä vaikuttaa valmiin pannarin ulkonäköön, rakenteeseen sekä makuun.

Kun uuni on oikeassa lämpötilassa, pelti uuniin puoleksi tunniksi keskitasolle. Jos uuni paistaa epätasaisesti tai tekee muita ylläreitä, kannattaa olla hollilla toki jo aiemminkin. Itse asiassa kannattaa tarkkailla parinkymmenen minuutin kohdalla tilannetta alias pannarin tummuusastetta ja sen kaikinpuolista tasaisuutta varmuuden vuoksi. Pellin voi kääntää toisin päin (ei kuitenkaan ylösalaisin), jos perällä on lämpimämpää. Samalla tupaan lehahtaa houkutteleva tuoksahdus, jolla saa ilman muuta irtopisteitä kanssa-asukeilta.

Taikina elää uunissa kuin alien puseron alla. Se kuplii, pullahtelee ja vääntelehtii siellä ja kohoaa toisinaan Ararat-vuoren muotoon. Leivinarkki alapuolella täydentää analogian.

Mutta, lässähtämisen ihme tapahtuu melko pian sen jälkeen, kun pannari on vedetty uunin lämmöstä kylmään maailmaan. Siitä tulee sananmukaisesti pannukakku, ja ihmettelenpä, että tästäkö juuri sanonta juontaa juurensa? "Lentoliikennestrategiasta tuli pannukakku." "Ahosen mäkiviikosta tuli pannukakku." "Ruotsin MM-turnauksesta tuli pahainen pannukakku." "Windowsin päivityksestä tuli pannukakku." "Brunssista tuli pannukakku." "Supermatsista tuli pannukakku." "Toivo-talkoista tuli pannukakku." "Julkistamistilaisuudesta tuli pannukakku." "Dragsvik-asiakirjojen julkistamisesta tuli pannukakku."

Hetken jäähtymisen jälkeen leikkaan itse pannarin 16:een osaan, siis 4x4 ruudukoksi. Alakoululaisten käyttämän unkarilaisen Varga-Neményi -opetusmenetelmän mukaan kuusihenkinen perheemme saa siitä kolme palaa kukin. Meitä aikuisia ei tässä tietenkään huomioida tasavertaisiksi olennoiksi, vaan tuo kolmen palan sääntö koskee luonnollisesti vain lapsia. Me isot saamme kaksi palaa kumpainenkin.

Pannari voidaan tuunata muutamilla lisukkeilla. Meillä suositaan hilloa lasipurkista: omenaa, mansikkaa tai vadelmaa. Tai jos oikein tosissaan puhutaan suosimisesta, niin itse huurrutan omat palaseni puhtaalla sokerilla ja lujasti.

Hernekeitto ja pannukakku naitettiin yhteen Ruotsin armeijan legendoissa, joissa sitä tarjottiin sekä torstaisin että laskiaisena, jotta valmistauduttaisiin pahaan paastoon täysin vatsoin.

Pannari puoltaa paikkaansa, missä kohtaa vuotta tahi vuorokautta tahansa, mutta meillä se on kello kahdeksan iltapalan ruokaa. Ei toki joka ilta.