Kanakastike

Tästä ei ruoka juuri suomalaisemmaksi muutu! (Ellei sitten lähdetä kehimään tarinaa pitsapohjalta...) Neljä viidestä lapsiperheestä tuntee tämän menyyn kuin kurahousujen taskut. Loputkin tuntevat, mutta eivät myönnä.

Jälleen kerran on todettava kuitenkin, että tässä jatkuu väärinkirjoitettujen ruoannimien sarja. Kanakastike on pelkkä koodinimi, oikeaoppiset puristit puhuvat broilerkastikkeesta. Mutta siinähän on tuo hankala bee-äänne. Sitten kun taas mennään semantiikan syövereihin, niin broilerhan puolestaan on yksinomaan lihantuotantoon kasvatettu kana. Tai kukko.

Kanakastikkeen historia on oikeasti melko lyhyt; puhutaan ehkä reilusta paristakymmenestä vuodesta, jonka aikana se on hiipinyt hätäisten vanhempien pikaruokalistalle. Kanakastikkeen ominaisuuksiin kuuluu myös luonnollisesti se, että se ei voi mennä pieleen.

Ei tarvitse edes eksyä Fi-Reggae -sivustolle törmätäkseen selkeään hallibroilervastarintaan. Kyse kanakastikkeen eettisyydestä on toisin sanoen arvovalintakysymys, jonka me monet sitten ohitamme nopeasti valmiiksipakattujen lihojen hyllyn ääressä. - Elävähän se on ollut soijakin, voimme vain epätoivoisesti parahtaa samusirkalle ja napata kärryymme rasian kaksi perusbroileria. Mutta onhan se toki niin, että tarkasti ottaen tämä kotkottava eläinparka syntyy, elää ja kuolee päätyäkseen ravinnoksi.

Etiikka sikseen, nyt paistetaan pullaa...

Hunajamarinoitu broiler. Hmm. Sen kliseisemmäksi valinta ei voi mennä. Ja silti: mitä pahaa juuri tuossa tavanomaisimmassa marinointivalinnassa sitten on? Vaimon mielestä paljonkin, ja hän osoittaa painokkaasti lisäainelistaa. Ja ostaa sitten naturel. OoKoo, näillä mennään ja seuraavalla kerralla käyn taas yksin kaupassa.

Paistinpannu on meillä kovassa arkikäytössä, niin tässäkin kontaktilajissa. Pannulle paistinlastalla nokare paistonkestävää Keijua alle ja rasian sisältö siihen hetken päästä päälle. Kaulitaan ja käännetään. Lukemattomia kertoja, kunnes väri ja rakenne alkavat silminnähden muuttua.

Tässä vaiheessa vaimo vaatii vaihtamaan puhtaan paistinlastan, minkä kierrän pesemällä käyttämäni lastan ja näin säästän samalla tiskia (jota naiset eivät näköjään juurikaan säästele!). Tämä lastanvaihto voi tuntua turhalta nipottamiselta, mutta enpä toisaalta itsekään menisi imeskelemään raakaa broilerisuikaletta.

Muutamia vuosia sitten perheessämme oli viikottaiset lempiruokapäivät. Viikonloppuisin lapset kukin vuorollaan päättivät ruoan ja kokkasivat sitä itse meidän aikuisten kanssa. Silloin viisivuotias nuorin tyttäreni halusi joskus kanakastiketta ja kehitimme siihen yksinkertaisen neljän värin reseptin. Voisi siis sanoa, että tämän osaa lapsikin.

Suikaleiden päälle vapaavalintaisessa järjestyksessä punaista paprikajauhetta, keltaista currya, valkosipulijauhetta sekä mustapippuria. Mausteita voi varioida mielensä mukaan Italiasta Itämaihin, mutta edelleen: pieni on kaunista. Perusmaut eivät turhaan ole perusmakuja. Toki meilläkin vaihteen vuoksi lorautetaan sitä tahi tätä tai käytetään banaani haarukan alla tai ripsitään pähkinärouheita ja mitä kaikkea, mutta yllämainitulla nelikolla mennään useimmin maaliin.

Tai no, jos kyse kerran on kastikkeesta eikä paistoksesta, niin kerman kera siitä saa kaksiverroin parempaa. Ruokakermaa purkillinen ja sitten vielä purkin huuhdevedet päälle (ja purkki litistettynä kierrätykseen). Ja annetaan porista.

Tanakkana kumppanina meillä on yleensä täysjyväriisiä (kuinkas muutenkaan?), mutta vaimo on myös innostunut nuudeleista. Itse en ole, sillä ulkonäöltään ne tuovat mieleen jotakin, mihin kissoille ostetaan apteekista puolivuosittain lääkettä. Makua en osaa verrata.

Näön vuoksi ja ties mistä muista syistä johtuen pöytään asetetaan lisäksi kulhollinen tuoresalaattia ja korillinen leipää. Nuorimmaisen mielestä ruisleivän päälle levitetty kanakastike on se juttu.