Kinkkukastike

Ruoan ykkösfunktio on täyttää ruokailijoiden vatsat ja vasta toisena olla maistuvaa tahi esteettisesti ylivoimaista. Tosin - joskus ensinmainittu riippuu noista toisista.

Vuosien varrella lapsemme ovat vähitellen tottuneet tiettyihin makuihin uuvutustaistelun tuloksena, mutta myös alkaneet nirsoilla ja hylkiä joitakin vanhoja bravuureita. Kehitys kehittyy.

Kinkkukastike taitaa meidän perheessä olla nykyään niitä ruokia, jotka eivät välittömästi nostata hulmuavia aaltoja ruokapöydän ympärille kiertämään. Se syödään silti, ja siinäpä se. Minimitavoite täyttyy.

Ensin isolle paistinpannulle lastan avulla reilu nokare rasvaa tirisemään, ja perään vehnäjauhoja. Näitä sitten paahdetaan melkein kovimmalla lämmöllä ja lisätään joukkoon pienin annoksin kraanavettä. Tämä on kyseisen ruokalajin kriittisin hetki, sen momentum. Jos jauhoja ei saa nyt liukenemaan veteen, ne jäävät ikuisesti kummittelemaan epämääräisinä klimppeinä kastikkeen joukkoon, ja sitten sitä ei syö kukaan. Paino sanoilla ei ja kukaan.

Kinkkua voi suikaloida ja sulputa itsekin palvinjötikästä, silloin saa juuri sellaista karkeutta kuin haluaakin. Yhtä hyvin ostaa pussillisen pizzakuutioita, jotka ovat varsin tasalaatuisia ilman ikävää reunakoviketta. Kumpi tahansa, niin sitten tämä nimikko-osuus pannulle lämpenemään.

Heti perään raastetaan yksi hapan tuontiomena raastinraudan karkeimmalla terällä. Ja sekoitetaan.

Maustehyllystä etsitään käsiin paprikajauhetta ja mustapippurirouhetta reilusti. Pari tuoretta valkosipulinkynttä puristettuna antaa perussoundia kastikkeelle ja sitten vielä ruittaus sinappituubista. Ja sekoitetaan.

Vaikka lapset voivat tästä ollakin eri mieltä, niin toimivimmat resptin vuosikymmenten varrella olen reväissyt useammastakin ilmaisjakelulehdestä. Niiden joukkoon kuuluu tämä kinkkukastikekin. Aah, pahoitteluni: "Omena-possu -pasta". Vielä purkillinen ruokakermaa ja sitten annetaan kastikkeen hautua pannulla.

Taas kerran: noihin perusmausteisiin saa vaihtelua, kun niitä - vaihtelee. Kenestä "Miilunpolttajan pasta" alias "Pasta Carbonara"  kuullostaa hienommalta, hän arvattavasti touhuaa pekonien, basilikojen, sipulien ja kumppanien kanssa. Itse tässä nyt siis kuitenkin esittelen lehdestä reväistyn peruskastikkeen omenasäväyksellä.

Kastikkeelle tarvitaan alus. Kyllähän se näissä hommissa tuppaa makaroonia olemaan. Jossakin muodossa. Trad. versiossa täysjyväpastaa spagetin muotoisena ja sinistä Emmental -raastetta väliin ja sitten se kastike päälle. Jos jostakin löytyy ruutupöytäliina ja haitaristi pöydän viereen soittamaan, niin se on sitten bonusta päälle.