Kaalimössö

Pakkaspäivä ja höyryävä uuniruoka: mielihyvä sadot alias oiva yhdistelmä!

Ei muuta kuin lähikauppaan aineksia etsimään. Puodin vihanneslaarissa silmiin tuijottava kaali on tanakka kaveri. Lapsuudessani hänet olisi laitettu maalivahdiksi pihan peleissä.

"Kaali" on tietysti ylimalkainen nimitys, koska kaaleja on vaikka minkälaisia. Esimerkiksi kukkakaali, parsakaali, ruusukaali, kyssäkaali, kurttukaali tai lehtikaali ovat vähintäin pikkuserkuksia keskenään. Kaikkia yhdistää se, että kyse on ristikukkaisten heimoon kuuluvasta vihanneksesta ja se, että pukkia ei juuri kannata laittaa tämän viljelymaan vartijaksi.

Agraarikulttuurista irtautuneen kaupunkitarinan mukaan kaali on myös erityisen huonosti sulavaa ruokaa, ja se aiheuttaa siitä johtuen tukalia tuntemuksia sisuskaluissa ynnä huomattavia paineita ruokailijan luonnonmukaisessa kaasuntuotantojärjestelmässä. Mene ja tiedä; paljonhan maailmassa on erikoista kuten jukkapalmuista ryömivät eksoottiset hämähäkit, viemärirotaksi osoittautuvat koirat, takapenkiltä katoavat liftarit tai Walt Disneyn syväjäädytys.

Suomalaisia pidetään sulkeutuneina, sisäänpäin kääntyneinä. Tässä tapauksessa ehkä kannattaisi avautua, ettei kaaliruoka saa suisidaalista tendenssiä.

"Sukulaisiaan ei voi valita, mutta kaalin voi", sanoo vanha varsinaissuomalainen sananlasku. Näitä kaalin koputtelijoita, puristelijoita tai nuuhkijoita ei aina kuitenkaan katsota kauppahuoneessa arvostavasti kaaliagendan gourmetkokkailijoina, vaan ehkä pikemminkin kylähulluina. Paistinkääntäjien käätyjen sijaan puntaroijalle tarjotaan raudat ranteisiin ja kyyti Kellokoskelle.

Keräkaali on melkoisen piukka paketti, kun sellaisen kierittelee lähikaupasta kotiportaalle. Erityisesti kesäinen valkokaali on oikeinkin hyvässä maineessa keittiöhaltiattarien asiantuntevassa piirissä. Nuori kaali on makea ja sen keskellä kasvava tuore päätesilmu sisältää mehevyyden lisäksi runsaasti C-vitamiinia ja kalsiumia.

Mutta eipäs väheksytä myöhäissyksyistä lajikumppaniaankaan. Kyllä sellaisestakin kaksi ja puolikiloisesta vihreästä kuulasta maukkaat kaalilaatikot valmistaa. Itse asiassa: tuollainen reipas pallo on kuin satujen riivattu taikapata: "Seis pata, seis", mutta ei vaan: kaalimössöä pukkaa joka paikkaan, jollei pidä varaansa.

Siksipä itse aloitan työn halkaisemalla kaalinpään kahtia. Järkevämpää olisi kai ostaa jo alunperinkin vain puolikas keräkaali, mutta meidän kaupassamme ei yleensä myydä sellaisessa muotissa kasvatettuja kaaleja.

Hardcore-kaalilaatikistit kasvattavat itse omat kaalinsa ja katkaisevat niiltä kaulan oikealla hetkellä. Naapurin pihalta kuuluu aina elokuussa hirveä voihke ja valitus, kun kaalit viedään teuraalle, mutta minusta ei ole elävän ravinnon lahtaajaksi. Parempi vain suosiolla ostaa valmiiksi tapettu kaali.

Salaattiin veistelen punakaalista lastuja juustohöylällä, mutta kaalipataan sulppuan sitä terävällä leipäveitsellä. En tiedä, myydäänkö hyvinvarustetuissa alan puodeissa oikeita kaaliveitsiä, mutta epäilen, että kyllä myydään? Mitäpä ei nykyihminen haluaisi ostaa, ja mitä ei insinööri näin ollen valmistaa?

Kaali on aika rouheaa ainetta; se sulppuuntuu helposti kömpelömmissäkin käsissä. Viilto sinne, toinen tänne ja leikkuulaudan päällä on äkkiä asiallisen oloista kaalisuikaletta rivissä.

Samaan aikaan, kun touhuaa tämän pääherkun parissa, on hyvä olla iso vesikattila kiehumassa. Tässä ruuassa käytetään puuroriisiä, ja kokematon aina yllättyy sen keittoajoista. Juuri kun ajattelee kaatavansa kypsät riisit pataan, huomaa, että mitä ihmettä! Kiehutusta puoli tuntia...

Suosi suomalaista? Kotimaisen riisin sato on epävarma, joten kauppiaat tyytyvät kaukomailla kasvatettuun riisiin, vaikka kysyntää sinivalkoisen riisinkin suhteen epäilemättä olisi. Vielä parisataa vuotta ilmastonmuutosta ja asia on tältä osin järjestyksessä.

Sitä odotellessa pitää suurimohyllyllä puntaroida muita tuotteita käsissään. Välillä ostoskoriin kimmahtaa ohrasuurimopaketti (keittoaika 35 min) tahi ohrahelmipakkaus (kiehumisesta noin 15 min). Nuorimman tytön mielestä nämä eivät ole ollenkaan sama asia kaalipadassa kuin riisi, mutta ei auta: näillä mennään aina, kun rouva on matkassa mukana. Liputamme siis lähiruuan puolesta, ja lähialueen saa kuluttaja itse määritellä. Kuluttaja on kuningas. Tai meidän tapauksessamme kuningatar.

Siis suurimot tulelle ja toiselle levylle isoon paistinpannuun reipas nokare rasvaa ynnä kaalia niin paljon kuin reunat antavat myöten. Jos tilaa vielä jää, niin sitten joukkoon lisäksi toisella leikkuulaudalla silputtua sipulia. Jos tilaa ei ole, niin sitten toisella kierroksella muistaa tämän välttämättömän lisukkeen kuullotuksen.

Voisi olla fiksua hommata näitä paistinpannuja useampikin, mutta jos yhdellä pitää tulla toimeen, niin kaalisipulisatseja pitää tehdä pari kolme ja sitten vielä ruskistaa yksi annos jauhelihaa. Jauhelihasta on aikaisemmin ollut niin moneen kertaan juttua, että en tähän laita yhtään ylistystä.

Tämä ruoka ei kaipaa erikoisia mausteita. Suola ja valkopippuri riittävät täydellisesti, ellei sitten halua laittaa vielä hyppysellistä stiiknafuuliaa. Itse en laita.

Kun kaikki alkaa olla kypsää, ei ruoka puolestaan ole alkuunkaan valmis, mikä on ainakin omasta mielestäni jonkinlainen paradoksi. Tarvitaan uunivuoka, pata tai muu uunilämmönkestävä astia, johon näitä aineksia aletaan ladata.

Eli. Sinne holautetaan keitetty riisi, pehmennetty kaali + sipuli sekä paistettu jauheliha. Joukkoon lurautetaan vielä puolisen desiä siirappia ja kaikki komeus sekoitetaan jättimäisellä kapustalla sekaisin. Omassa ohjeessani pataan kaadetaan vielä litra maitoa, mutta ikinä ei ole mahtunut. Tarkka mitta on 7 dl tai jopa 70 cl. Itse en käytä liian tarkkoja mittoja.

Parisataa astetta uuniin (tämä olisi pitänyt muistaa laittaa ajoissa, mutta voi sen tehdä tässäkin vaiheessa ja olla sitten tekevinään jotakin muuta tähdellistä oikeaa lämpötilaa odotellessa) ja vuoka sisään tunnin ajaksi. Tai siihen saakka, että pinta näyttää houkuttelevalta.

Pöytään voi raijata jotakin vihannesta, mutta oikeastaan kaalilaatikko on jo itsessään kasvisruokaa (jauhelihan merkistä riippumatta), joten syömättä lisukkeet jäävät. Sen sijaan puolukkahillo on tämän kanssa erityisen maittavaa.