Einespitsa

Hyvä vanhempi - paha vanhempi? Ikiaikainen roolitus perheen sisäisessä hierarkiassa. Mutta on se varsin relevantti kysymyksenasettelu yleisemmälläkin tasolla.

Elämä on iso kakku ja lastenkasvatus kohtuullinen siivu tätä kakkua; etenkin perheelliselle. Avuton vastasyntynyt rääpäle kokemattomien vanhempien liukkaissa käsissä... Uhmaikäinen nelivuotias ja kurahaalaridilemma... Koululainen ja puuroaamiainen... Murrosikäinen ja some...

Joudumme tekemään melkoisia arvovalintoja sekä väsyneen vanhemman arvottomia valintoja tämän aikuisen uramme varrella. Meidän pitää edustaa järjen ääntä, ja aina sitä järkeä ei vain ole jaettavaksi asti. Kuinka korkea ja vakaa on oma moraalimme, ja sitten oleellisemmin: kykymme toimia tämän moraalin mukaisesti?

Sekä näppituntuman että tilastojenkin valossa suomalaisten yleinen hyvinvointi ja terveyden taso on viime vuosikymmeninä jatkuvasti kohentunut. Hyvä homma! Mutta samalla tämän samaisen hyvinvoinnin ja terveyden jakautuminen väestössä on käynyt yhä eriarvoisemmaksi. Eriarvoisuus näkyy johdonmukaisesti kaikilla sektoreilla, sillä näillä sosioekonomisilla ryhmillä on kohtuullista selkeämpi yhteys lähes kaikkiin hyvinvoinnin ja terveyden indikaattoreihin.

Sosioekonomisella asemalla viitataan yleensä sekä aineellisiin voimavaroihin (sellaisiin kuin tulot, omaisuus ja asumistaso) että niiden hankkimisen taustaedellytyksiiin (kuten koulutus, ammatti ja asema työelämässä). Sosioekonominen asema ja siitä luonnonlain tavalla seuraavat perinteet, arvot, asenteet ja sosiaaliset verkostot ohjaavat vahvasti myös inehmoisen elintapoja. Vaikutukset kasautuvat ja ketjuuntuvat eri tavoin hänen ominaisuuksistaan riippuen.

Koulutus muokkaa ihmisen tietoja, taitoja ja arvoja sekä vaikuttaa ammattiasemaan. Ammatti ja asuinpaikka säätelee hänen elinolojaan, ohjaa hänen käyttäytymistään ja vaikuttaa tietysti hänen toimeentuloonsa. Ihmisen taloudellinen tilanne puolestaan säätelee muun muassa hänen kulutusmahdollisuuksiaan ja asumisolojaan. On tällä toinenkin nimi: oravanpyörä.

Heikossa yhteiskunnallisessa asemassa olevat sairastuvat esimerkiksi tyypin 2 diabetekseen jonkin verran muita todennäköisemmin, koska sen puhkeaminen on tilastonäyttöjen perusteella yhteydessä epäterveellisiin elämäntapoihin ja ylipainoon. Ylipaino on yleisempää enintään ammatillisen koulutuksen suorittaneiden äitien lapsilla kuin vähintään opistotasoisen koulutuksen suorittaneiden lapsilla. Myös vanhempien oma ylipaino vaikuttaa lasten ylipainoon. Erot näkyvät myös hampaiden reikiintymisessä: hammaskaries on harvinaisempaa korkeammin koulutettujen äitien kuin vähän koulutettujen äitien lapsilla. Melkoinen itseään toteuttava ennuste ja mahtavat paineet äitien (!) harteilla!

Ja tästä siis johtui, että tänään kaapattiin lähikaupan yltäkylläisen pursuavilta hyllyiltä tulo- ja viretasoomme sopivasti käyden pari sylystä einespitsoja.

Einespitsa on länsimaisen tuotekehittelyn huippu. Sille pitäisi antaa sekä J.H. Erkko että Milleniumpalkinto. Ellei sitä ole jo tehtykin?

Puristit ovat tietysti sitä mieltä, että mainitun tuotteen nimestä pitäisi kokonaan poistaa sana pitsa. Jotkut ovat puolestaan sitä mieltä, että nämä ovat kelpo sapuskaa pienille lapsille, joille ei ole vielä kehittynyt makuaistia. Myös kunniamaininnat "roiskelppä", "lehmänläjä", "piskinfrisbii" "kumipitsa" tai "litistetty oksennus" ovat sekä käytettyjä että relevantteja ilmaisuja tämän perusherkun äärellä.

Saarioinen toi tämän innovatiivisen valmisruokansa markkinoille Herran vuonna 1981, mikä tietona yksinään kertoo kaiken olennaisen. Säät vaihtelevat, hallitukset vaihtuvat, mutta valmispitsa pitää pintansa. Firman laskujen mukaan kolmessakymmenessä vuodessa ahnaat suomalaiset ovat syöneet 600 miljoonaa litteää ystävää.

Eikä Saarioinen ole ollut apajalla yksinään pilkkimässä.

Valmistajasta riippuen pitsapussi aukeaa joko reippaalla repäisyllä tai sitten hyvillä saksilla yläreunasta leikaten. Itse suosin yleensä käsin repäisyä sen nopeuden takia. Eräällä laillahan se edustaa pussinavauksen luomuosastoa. Osa einespitsoista on pakattu myös pahvikoteloon, jolloin avaamistekniikka hieman muuttuu, mutta -outoa kyllä- senkin sisällä on muovikääre. Missä EU, siellä kääre.

Jotkut koiranleuat ovat sitä mieltä, että pitsan makuun tai ulkonäköön ei vaikuta se, poistaako muovin ennen uuniinlaitttoa vai ei.

Itse herkun valmistaminen on tämän fyysisen vaiheen jälkeen kohtuullisen helppoa. Ladataan näitä pitsoja kahdelle pellille, asetetaan kiertoilmauunin lämpötilanvalitsin 180°:een ja pellit heti sisälle. Kun lämpötilatermostaatin merkkivalo sammuu, ovat pitsatkin samalla siunaamalla syötäviä. Mahtavan toimivaa!

Sitten vain uunikintaat tahi patalaput käsiin ja pellit uunista pois omille lämmönkestäville alustoilleen. Jos on kattanut pöydälle valmiiksi lautaset, voi kätevä kokki myös peltejä varovaisesti kallistamalla jakaa kullekin lautaselle pitsan valmiiksi. Nuo patalaput ovat tuikitärkeät; kerran kokeilin ilman ja se oli hirveää nähtävää ja kuultavaa.

Pitsan paloittelussa on varmasti myös koulukuntaeroja. Meillä on hommaan hankittu oikein ammattilaisen väline: pitsaleikkuri. Niitä on monentasoisia ja -hintaisia alkaen hopeisista välineistä ja päätyen lähimarketin bulkkitavaraan. Sanoisin, että tuo marketkapine riittää aivan mainiosti, mikäli sen pyörä pyörii eikä lenksu liikaa puolelta toiselle. Mutta onhan meitä moneksi, ei siinä mitään pahaa.

Esimerkiksi jos jakaa oman einespitsansa nelikenttään, niin siitä saa mukavankokoiset ja helposti käsiteltävät palaset syödäkseen. Pitsahan on sormiruokaa parhaasta päästä. Paitsi että itse syön pitsani sievästi veitsellä ja haarukalla, mutta olenkin perheen mustalammas ja murheenkryyni.

On hieman makuasia, jos haluaa ripsotella einespitsansa päälle oreganoa vaiko eikö. Makua se ei ainakaan paranna, mutta tuo toisaalta aina rentouttavaa vihreää väriä ruuan päälle.

Keskivartalolihavuutta odotellessa.